perjantai 10. toukokuuta 2013

Fransin ensimmäinen päivä



Näin on ensimmäinen hoita päivä ja yö sujahtaneet ohi. Aikamoinen epeli tämä Frans kissa. Sekä luonnetta että ulkonäköä löytyy, voi kun löytyisi pian oma kotikin.

Joudumme pitämään oman kissan ja Fransin erillään sillä molemmilta puuttuu tehosterokote. Niinpä Misu (ent. Kryyni) majailee makuuhuoneessa ja Frans olohuoneessa. Yöllä huomasi kuinka Frans on tottunut nukkumaan ihmisten kanssa, niin kovasti olisi halunnut makuuhuoneeseen päästä. Enhän minä raskinut yksin toista jättää joten menin sohvalle nukkumman, Frans poika käpertyi heti jalkoihin tyytyväisesti kehräten. Voin kuvitella että tämä kaveri valtaa oman paikan omistajan sängystä välittömästi.

Muutenkin on varsin seurallinen kaveri. Tykkää seurata mitä touhutaan ja olla vaan lähellä. Rapsuttaa saa niin paljon kun ikinä jaksaa ja siitä palkinnoksi saa iloisen kehräämisen. Fransia saa rapsuttaa masusta, häntään voi koskea ja sylissä pitää vaikka miten päin. Frans ei ole moksiskaan.Tänään aloitettiin myös kynsien leikkuu ja hyvin alkoi. Otamme aina pari kynttä kerrallaan jotta totutaan touhuun.

Rento kaveri joka tykkää seurasta ja puuhastelusta.

Fransin tiedot löytyy täältä Rekku reskuen sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti