maanantai 5. elokuuta 2013

Jos minä vähän leikkisin...

Vähän piti alkaa pesulle kesken leikin.
Taisinpa unohtaa mainita, että Maman iäksi arvioitiin 3-vuotta. Mukava ikä ja Mamasta huomaakin että semmoista nuoruusiän touhotusta ei enää ole. Mama kuitenkin tykkää leikkiä, vaikkei nyt koko ajan viittikkään olla puuhastelemassa. Kaikki huiskat ja narut on aivan ihania ja niitä Mama ei voi vastustaa. Esimerkiksi minulla on tikkuun sidottu vanhan kengännauha (niinpä! ja se on kuulkaa joka kissan mielestä kaikista paras lelu :D) ja sitä narua kun lattialla heiluttelee niin Mama tulee heti katsomaan mikä on homman nimi ja liittyy jahtiin. Mamaa ja Misua on hauska seurata kun toinen on kun tankki joka jyrää ja Mama taas hieno neiti joka söpösti leikkii. Leikin avulla Maman saa houkuteltua esiin pöydän alta jossa nykyään mieluusti majailee. Leikkiessään Mama myös unohtaa hieman ujouttaan ja yleensä myös sen jälkeen jää makoilemaan jonnekkin vähän avoimemmalle paikalle. 

Itsekseen Mama ei niin paljoa leiki, mutta koko ajan hieman enemään leikkihiiret kiinnostaa. Ja pari kertaa onkin käynyt niin, että lelun repinaa on kuulunut ja leikkijä onkin ollut Mama. Misun kanssa aamuisin ottavat pienet spurtit ympäri asuntoa. Lähinnä niin, että ohjus-Misu rymistelee ympäriinsä ja Mama ensin vieressä ihmettelee että minkä hepulin se sai ja sitten kohta liittyy seuraan.

Mama on kyllä suloinen kissa ja on ollut todella ilo seurata Maman reipastumista.  

Ja tässä kuvasarja maailman parhaasta kengännauhalelusta. Niin kuin näkyy niin aika nätisti Mama leikkii, ei turhaa hötkyilyä. 














7 kommenttia:

  1. Olipa mukava näköinen kuvasarja, aivan kuin ois ite ollu kattomassa. Ihana kisu!

    VastaaPoista
  2. Noi lelujutut on kyllä niin mystisiä: vaikka meilläkin on jos jonkinmoista lelua ostettu niin pillit on ihan ykkösiä ;)Oispa tiennyt ton ennenkuin leluja alkoi kaupasta kotiin kantaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikenlaista lelua on, mutta narut ja pienet leikkihiiret on meillä ainakin suurin hitti.

      Poista
  3. Ja meillä on teille tunnustus:
    http://triomiumau.blogspot.fi/2013/08/osacarin-paluu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, pitääpä mennä kurkkaamaan.

      Poista
  4. Oi ihanaa! Löysin teidät Tarun kautta ja laitoin linkin Naukulaan. Toivottavasti sopii? Kyllä on ihana Mama ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta sopii. Tulen vastavierailulle.

      Poista