torstai 3. lokakuuta 2013

Julle tilapäishoidossa










Tuossa aiemmassa Juulian postaukseessa viittasinkin meidän tilapäishoitolaiseen Julleen, tai oikea nimihän on Juhana Vilen. Jos muuten joku ihmettelee miksi monilla meidän kissoilla on niin "erikoiset" nimet, niin se johtuu siitä että emme ole tienneet niiden oikeita nimiä joten joudumme keksimään uuden nimen jollaista Rekkujen kissoilla ei ole vielä ollut. Joten siinä saa pistää kyllä mielikuvituksen laukkaamaan sillä kissoja on ollut todella paljon ja kaikki normaalit nimet on aikalailla käytetty :D Katsokaapas täältä millainen määrä kissoja on löytänyt jo kodin. Ja tosiaankin, suurin osa nimistä on meidän keksimiä joten siellä omassa kodissa nimen voi vaihtaa mieleiseksi, ei nämä kisut ole ehtineet outoihin nimiinsä vielä tottua. 

Mulle palataanpas nyt takaisin Julleen. Julle on hoidossa Elisan luona, mutta Elisa lähti matkalle, joten Julle tuli meille reiluksi viikoksi hoitoon. Julle on reipas kissa joka ei uusia paikkoja ja ihmisiä ujostele. Energiaa riitää ja rakkautta kaivataan. Vaikka Julle onkin kova touhuamaan ja silloin ei malta pysyä paikallaan niin aina välillä hellyyskohtaus iskee ja silloin pitää päästä syliin ja silitettäväksi. Jullen ei tarvinut olla eristyksessä kauaa, sillä meidän Misu hyväksyy uudet kaverit ihan parissa päivässä (mikä ei ole ihan normaalia kissoille). Kavereita ollaan siis jo, vaikka Jullen raisut leikit meinaakin välillä oottaa Misua pattiin. Toisen kissan kanssa painiminen on Jullen mielestä ylivoimaisen viihdyttävintä puuhaa, mutta sillä monesti meinaa mennä leikit vähän överiksi ja silloin Misu joutuu sille sähisemään aikalailla. Muuten ollaan sulassa sovussa ja yleensä ralleissa on molemmat intona mukana. 

Julla tarvisi kodin jossa olisi joko energinen kolli kaverina tai sitten ainoksi kissaksi kotiin jossa Jullen kanssa leikittäisiin. 

Ja taas nämä minun kuvat on tämmöisiä "julle makaa", "julle istuu". Nämähän on siis harvinaisempia hetkiä, silloin kun vauhti päällä on ihan turha yrittää kuvia räpsiä. 


Kaiken touhuamisen jälkeen alkaa jo nukuttaamaan.













2 kommenttia:

  1. Misu on kyllä erittäin reipas ja sosiaalinen kun hyväksyy vieraat nopeasti :) Ihana Julle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misu on kyllä oikein vieraanvarainen kisuli. Aiemmassa kodissa oli kissakaveri. Kyllä sitä pitää kuitenkin koko ajan seurata että jos tuntuu että alkaa jatkuvasti vaihtuvat vieraat haittaamaan niin sitten pidämme paussia hoitolaisten kanssa. Talven tullen toki hoitolaisten määräkin alkaa vähenemään.

      Poista