sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kohta 3kk hoidossa


Eikö mulle kukkaan halua kotia antaa?


Voe mahotonta, miten voi olla että Unski on ollut meillä hoidossa jo melkein kolme kuukautta? 

Unski on kyllä mainio pakkaus, iloinen touhottaja josta kuulee ja näkee milloin pikku herra on miettii kepposia. Kuuluu semmonen taukoamaton "Prrr prrr prrr" ja Unski vaeltelee pitkin asuntoa etsien mitä pientä puuhaa keksisi. Yleensä löytyy joku mukava lelu jonka kanssa touhuta, tai sitten alkaa painimatsit Misun kanssa. Nämä meidän tytöt ovat vaan kyllä vähän liian rauhallisia Unskin mielestä. Tarttis jonkun reippaamman kaverin jonka kanssa sais oikein kunnolla pistää painiksi, nämä tytöt on liian neitejä. 

Puuhailun lisäksi Unski on osoittautunut mahdottoman uteliaaksi kaveriksi. Ihan sama mitä kotona tapahtuu niin Unski tulee johonkin lähistölle seuraamaan. Silleen ihan vaivihkaa vaan. Ettei vaan hoitohenkilökunta sais sellaista kuvaa, että niiden touhut Unkia kiinnostaisi :) myös nokosia on kiva ottaa lähellä, huomaamattomasti hiipien ettei vaan kukaan tajua että tässähän minä olen ihan vieressä. Sitten kun sattuu huomaamaan että no siinähän se Unksi on, niin Unski ottaa naamalleen hämmästyneen ilmeen, ihan kun muka ei tajuaisi että oli tälläytynyt jonkun ihmisen lähistölle, eikä kissan. 

Eihän sitä ihan helpolla voi myöntää, että on noi ihmisetkin ihan kivoja oikeastaan.

8 kommenttia:

  1. Voi Unskia ♥

    Voisin laittaa linkin Unskista Naukulan FB-sivuille jos haluat? Jos koti löytyisi sitä kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta saa laittaa. Kyllä Unskille varmasti jossain vaiheessa koti löytyy. Harmi vain että poika ehtii kasvaa täällä meillä, eikä omassa kodissaan.

      Poista
  2. Mäkin laitan Unskin meidän FB-sivuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :D Hyvinhän se Unski täällä meillä pärjää ja viihtyy, mutta olisihan se oma koti kiva saada.

      Poista
  3. Suloinen kisu <3
    Laitoin fb.ssä myös linkin jakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tämä on suuri apu että ujo poika saisi kodin.

      Poista
  4. Kylläpä Untamo näyttää ja vaikuttaa aivan ihastuttavalta pojalta! Ihan sydän suli tuon katseen alla. Vaikuttais ihan täydelliseltä meidän kööriin, toinen kissoista kun kaipaisi nukkukaveria ja toinen ois painikamua vailla. Voih.. ♥ Onnea pienelle kodinetsintään, ihme ettei ole jo moiselle hurmurille omaa hurmattavaa löytynyt!

    VastaaPoista