-3.jpg)
Täällä me kaikki, sulassa sovussa, ollaan löydetty mukava yhteinen elämänrytmi. Sekä Misu että Misukka on hyviä kavereita keskenään. Yhdessä touhottavat päivittäin, mutta ei nyt koko aikaa jaksa. Misu tuntuu olevan oikein tyytyväinen uuteen kamuun, tasapaino on löytynyt. Ainoa asia mikä vieläkin vähän kanittaa on tuo Misun laihkari. Misukka tykkäisi syödä pari palaa pitkin päivää, mutta eihän mitään voi jättää esille kun imuri-Misu imasee kitusiin kaikki ruuat mitä näkee. Vaikka kuinka koittaa pitää silmällä, niin aina se onnistuu jotain ylimääräistä suuhunsa saamaan. Mutta ei pidä lannistua.
Misukka minua aluksi vähän huolestutti kun ne silmät vuoti niin (ja vuotaa vieläkin) ja kun välillä tuntui että Misukalla ei jaloissa ole voimaa. Hännässähän on syntymävika niin minua super-panikoijaa heti pelotti että sillä on jaloissakin vikaa. Mutta eläinlääkäri minua jo ehti lohduttaa, että taitaa Misukkaa vaivata liikunnan puute ja pakko myöntää että näinhän se olikin. Nyt kun ovat Misun kanssa säännöllisesti ottaneet sportteja niin hataruus jaloista alkaa häviämään. Hyvä Misukka!
Öisin jalkoissa on tunkoa kun parhaimmilllaan molemmat kissat nukkuu minun jalkojen välissä :D Misukka tosiaan odottelee kiltisti että herään ennen kun nousee ylös. Koitan epätoivoisesti olla opettamatta näille kissoille sitä että saavat möykkäämällä mut ylös (kuten Pippuri-vainaa teki): Hyvin on tähän mennessä mennyt.
Ihan siis tavallista eloa täällä. Ehkäpä meille joulun jälkeen tulee säpinää jos vaikk toinen hoitolainen tulis. Saapa nähdä, kotona on vähän erimielisyyttä hoitolaisten määrästä mutta katsotaan ;)
Jotkut asiat kissat kyllä oppivat kerrasta! Kannattaa siis pitää varansa :)
VastaaPoistaJuurikin näin. Mun Pippuri vanhus siis hyppyytti mua öisin monta vuotta. Selvästi vieläkin huomaa että öisin heräilee helposti kissojen rapinoihin, mutta en sentäs ylös ponkase katsomaan mikä vikana. Pippuri kun sairasti niin pahasti viimeisen elinvuoden ja oli kupsahtaa harvase kuukausi, niin tuli nukuttua melkein toinen silmä auki.
PoistaHienoa vapaaehtoistyötä teet! Usko tai älä, mutta tämäkin leivontabloggaaja on henkeen ja vereen kissaihminen :) ! Minulle on kaksi kissaa tulleet juurikin vielä rescuen kautta, Peku (ent. Pele) ja Pöö! Löytyvät rescuen sivujen kodin saaneet arkistosta :). Pitänee joku kerta blogissani esitellä nuo kullannuput, niin voisin samalla linkata tähän sinun blogiisi ja rescuen sivuille.
VastaaPoistaTein itsekin jonkin aikaa vapaaehtoistyötä paikkakuntani kissahoitolassa, jossa oli löydettyjä ja hyljättyjä kotia etsiviä kissoja, mutta huolimatta tarkasta hygieniasta onnistuin kuljettamaan hoitolasta vatsapöpön (johon yksi hoitolan kissa menehtyi) kotiini, ja Pöö oli kuolla siihen. 3 päivää nesteytin ja ravitsin ruiskun avulla sekä lääkitsin kissaa parin tunnin välein, ja onneksi tila alkoi lopulta mennä parempaan päin. En uskaltanut enää jatkaa hoitolassa, sen verran pelottava kokemus oli. Kotihoitoon minulla ei ole mahdollisuutta, eikä aikani muutenkaan enää lapsen tulon myötä riittäisi, mutta jonkin sortin hyväntekeväisyyttä voi aina harjoittaa, kuten vaikka järjestöjen ja kotia etsivien mainostamista :) !
Voi miten ihanat kissat sinulla onkaan! Esittele ihmeessä tarkemmin niin pääsee kurkkailemaan miltä näyttävät nykyään.
PoistaSe on kyllä totta että löytökissojen tautien kanssa saa olla varovainen ja tarkka hygieenia on tarpeen. Rekku Rescue toimii niin nykyään että kaikki hoitoon tulevat kissat menee ensin alkueristykseen jossa katsotaan missä kunnossa ovat ja aloitetaan madotus ja tarpeelliset lääkkeet. Sitten siirtyvät kotihoitoon kun tiedetään paremmin millainen kissa on ja mikä sen terveys on. Tottahan tämäkään ei ole mikään pommin varma systeemi, mutta aika hyvin on toiminut. Minulle tuli Smirre kissan suoraan eläinkodista, ilman tätä alkueristystä ja se toikin sitten väiveet mukanaan mutta niistä onneksi päästiin helpolla eroon. Mutta uskon että tuo paha vatsapöpö on kyllä ollut kauhea kokemus. Onneksi voi muullakin tavoin auttaa :D