Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Osaa Julle rakastaakkin



Juhana Vilen, eli Julle, ihana kissa persoona. Paljon nuoruuden intoa ja energiaa, mutta sydän täynnä kultaa. Misun tavatessaan Julle oli ihan hullaantunut painileikkeihin, mutta kun uutuuden viehätys oli vähän hälvennyt Jullella riitti aikaa myös hellyyteen. Misun kanssa pesuhetket yleensä päätyi painiin, mutta minun tykö pieni poika hakeutui selkeästi enemmän. Piti silitellä ja rapsutella ja istua sylissä ja nukkua vieressä. Niin kuin Jullen oikeassakin hoitopaikassa, Julla alkoi meilläkin osoittamaan pehmeitä puoliaan. Tämä poika kaipaa sekä leikkiä että rakkautta, Jullesta oikein näkee milloin on se hetki jolloin rapsutukset on erityisen mieleisiä. Kehräys alkaa kuulumaan välittömästä. Öisin Julle nukkuin sängyn jalkopäässä tai jalkojen päällä, aamuyöllä siirtyi rinnanpäälle niin että pystyi laittamaan pään minun leukaa vasten, siinä kehrätä huristeli ja nukahti. Vilkas kaveri joka kuitenkin niin mahdottomasti ihmisiä r-r-r-rakastaa. 

Olisi tärkeää löytää Julllella oikeanlainen koti. Jullea on kyllä kyselty, mutta oikeaa ei ole vielä löytynyt. Uudessa kodissa pitää olla suurinpiirtein Jullen ikäinen leikattu kollikissa, jolle leikit maistuu. 

Jullen tiedot löytyy täältä.

Kovin on ollut hiljaista nyt aamulla kun Julle ei ole täällä Misun kanssa rallia vetämässä. Misukin selkeästi kaipaa toimintaa ja me ollaankin tässä ehditty jo leikkiä hetki. Lauantaina meille saapuu uusi hoitolainen Cora. 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Painimestari Julle






Kun ollaan hereillä niin silloin painitaan. Tai ainakin melkein koko ajan :)

Julle on energinen ja aktiivinen kolli joka mieluiten kuluttaa energiaa painimalla. Misu on välillä helisemässä kun Julle innostuu leikeissään liian rajuksi, samoja vinkeitä on myös siellä oikeassa hoitopaikassa. Misu ei silti pienistä hätkähdä vaan on mukana paineissa ja juoksukisoissa mielellään (kuvittelenkohan mä, vai onkohan se oikeasti vähän laihtunutkin). Misu mieluusti ottais vähän hellempää kontaksia aina välillä ja koittaa Jullea pestä, mutta ei Julle malta pysyä paikallaan vaan heti koittaa painimaan päästä :D

Tämän energisyyden vuoksi, onkin erityisen tärkeää että Jullelle löytyy oikeanlainen koti jossa on suurinpiirtein saman ikäinen leikattu kolli. 
















torstai 3. lokakuuta 2013

Julle tilapäishoidossa










Tuossa aiemmassa Juulian postaukseessa viittasinkin meidän tilapäishoitolaiseen Julleen, tai oikea nimihän on Juhana Vilen. Jos muuten joku ihmettelee miksi monilla meidän kissoilla on niin "erikoiset" nimet, niin se johtuu siitä että emme ole tienneet niiden oikeita nimiä joten joudumme keksimään uuden nimen jollaista Rekkujen kissoilla ei ole vielä ollut. Joten siinä saa pistää kyllä mielikuvituksen laukkaamaan sillä kissoja on ollut todella paljon ja kaikki normaalit nimet on aikalailla käytetty :D Katsokaapas täältä millainen määrä kissoja on löytänyt jo kodin. Ja tosiaankin, suurin osa nimistä on meidän keksimiä joten siellä omassa kodissa nimen voi vaihtaa mieleiseksi, ei nämä kisut ole ehtineet outoihin nimiinsä vielä tottua. 

Mulle palataanpas nyt takaisin Julleen. Julle on hoidossa Elisan luona, mutta Elisa lähti matkalle, joten Julle tuli meille reiluksi viikoksi hoitoon. Julle on reipas kissa joka ei uusia paikkoja ja ihmisiä ujostele. Energiaa riitää ja rakkautta kaivataan. Vaikka Julle onkin kova touhuamaan ja silloin ei malta pysyä paikallaan niin aina välillä hellyyskohtaus iskee ja silloin pitää päästä syliin ja silitettäväksi. Jullen ei tarvinut olla eristyksessä kauaa, sillä meidän Misu hyväksyy uudet kaverit ihan parissa päivässä (mikä ei ole ihan normaalia kissoille). Kavereita ollaan siis jo, vaikka Jullen raisut leikit meinaakin välillä oottaa Misua pattiin. Toisen kissan kanssa painiminen on Jullen mielestä ylivoimaisen viihdyttävintä puuhaa, mutta sillä monesti meinaa mennä leikit vähän överiksi ja silloin Misu joutuu sille sähisemään aikalailla. Muuten ollaan sulassa sovussa ja yleensä ralleissa on molemmat intona mukana. 

Julla tarvisi kodin jossa olisi joko energinen kolli kaverina tai sitten ainoksi kissaksi kotiin jossa Jullen kanssa leikittäisiin. 

Ja taas nämä minun kuvat on tämmöisiä "julle makaa", "julle istuu". Nämähän on siis harvinaisempia hetkiä, silloin kun vauhti päällä on ihan turha yrittää kuvia räpsiä. 


Kaiken touhuamisen jälkeen alkaa jo nukuttaamaan.













maanantai 30. syyskuuta 2013

Juulia lähti kotiin




Sunnuntaina Juulia sai omia vieraita. Tosi kiva pariskunta oli ihastunut Juuliaan ja tuli pidemmän matkan päästä vierailulle. 

Hoitotäti oli aika ajattelematon, koska otti lauantaina hoitopaikan sviittiin viikoksi hoitoon Juhana kissan. Juulia ei tästä oikein tykännyt ja olikin hirmuisen hermostunut kun makuuhuoneessa elelikin yhtäkkiä joku uusi kaveri. Kissathan oli tietysti erillään toisista, mutta tottahan huomaavat että kulmilla on uusi katti. Kun Juulia tuli meille niin oli oikein hyväntuulinen kissa, mutta näköjään toisin päin ei huumorintaju enää riittänytkään. 

Onneksi kuitenkin vierailun aikana Juulia vähän väläytteli niitä oikeita suloisia puoliaan joten pitkämatkalaisten ei tarvinut pettyä. Niinhän siinä kävi että Juulia lähti omaan kotiin sitten, pääsi 12-vuotiaan kisun kaveriksi omakotitaloon jossa on kissoile oma ulkoilutarha. Luxusta! 

Hoitotäti ei tälläkään kertaa selvinnyt kissan lähdöstä kuivin silmin vaan piti pienet itkut pirauttaa. Kohta varmaan tarvii alkaa varoittamaan etukäteen kissan katsojia etteivät välitä pillittävästä hoitotädistä :) ... no ku ne on niin suloisia ne kisut ja oikeasti olen aina ollut todella onnellinen hyvän kodin löytymisestä, mutta siltihän se ero on aina surullista. Onneksi täällä kotona on oma Misu niin äkkiä se suru unohtuu ja muuttuu vaan suuremmaksi iloksi kun kuulee uudesta kodista hienoja kuulumisia. 

Vaikka Juulia lähtikin niin hoitola ei ole tyhjä vaan täällä Misua viihdyttää Julle, joka onkin melkoinen veijari. Jullesta lisää tarinaa piakoin. 

Tässä postauksessa on jo perinteeksi muodostuneita viimeisen päivän kuvia, napsittu juuri ennen vieraiden tuloa. (en tiiä miks nää nyt on näin huonolaatuisia)