Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodin saaneet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodin saaneet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hoitolassa on hiljaista




Talvella ollaan tässä hoitolassa oltu aika horroksessa. Misu ja Misukka kyllä vipeltää minkä kerkeää, mutta hoitotäti on ollut aika hyytyneenä (ei kuitenkaan kissoihin). Lisäksi mietinnässä on ollut tuo Misukan kohtalo, se kun ei ole ollut mikään helposti kotiutettava kissa. Kaikki Misukan vaivat, hankaluudet ja omituisuudet kuitenkin johti siihen, että tehtiin päätös ettei Misukalle haeta enää kotia. Misukalla kuitenkin on mukavia elinvuosia edessä monia Misun kaverina, sillä Misukka siirtyi hoitotädin omistukseen toissa viikolla. Se kyllä sitten tarkoittaa sitä että hoitalan kissakiintiö on täynnä, niin kauan kun asutaan tässä postimerkin kokoisessa asunnossa niin meille ei hoitolaisia tule muuta kuin korkeintaan hätämajoitukseen. Tämä vähän hoitotätiä surettaa, sillä kissoille kotihoitopaikkoja kuumeisesti kaivataan. Perheen muut jäsenet oli kuitenkin sitä mieltä, että eristyssavotta on liian raskas pienessä asunnossa, joten täytyi antaa periksi. Misustakin huomasi tuossa tammikuussa, että sekään ei tykännyt kun lempparipaikka makuuhuone oli ollut pitkään suljettu. Nyt sitten jäädään ihmettelemaan milloin päästään asumaan isompaan asuntoon, sitä odotellessa jatkan Rekkujen toiminnassa aktiivisesti mukana muilla tavoin. Tänne blogiin taidan sitten kirjoitella juttuja Misusta ja Misukasta, sekä tietenkin esitellä kotia etsiviä kissoja joita käyn kuvailemassa Rekkujen kotihoitajien luona. 

torstai 7. marraskuuta 2013

Hei hei Cora





Coran lähtö uuteen kotiin tapahtui hyvin nopeaa. Yleensä sitä ehtii pari päivää ainakin vielä kissaa paijjailla, mutta tällä kertaa Cora haettiin heti seuraavana päivänä kun oli käyty katsomassa. Muta mikäpä se siinä, hieno koti Coralle löytyi, joten mitäpä tuota pitkittämään. Cora sai itselleen uudessa kodissa oman kissakaverin ja ihannan emännän ja isännän. Mitäpä sitä muuta voisi pienelle kissalle toivoakkaan. 

Cora oli ensimmäinen kissa joka pääsi kotiin ilman että minä kyynelehdin. Ei siksi etteikö olisi ollut haikea luopua kisusta, vaan sen takia kun kuulin päivällä kyyneleet silmiin tuovan jutun Misukan entisen omistajan hautajaisista ja sen takia piti kovasti tsempata töissäkin ettei mene ihan pillittelyksi päivä. Kai sitä oli sitten Corankin lähtiessä vielä se sama tsemppi päällä. Mutta me jäädään hyvällä mielellä muistelemaan Coraa ja odotellaan kuulumisia uudesta kodista. Ihana pieni onnellisuuspakkaus se Cora. 

Nyt tänne hoitolaan jäi Misu ja Misukka. Misukasta lisää tarinaa seuraavaksi.

Ja vielä pari kuvaa Misun kanssa.





maanantai 30. syyskuuta 2013

Juulia lähti kotiin




Sunnuntaina Juulia sai omia vieraita. Tosi kiva pariskunta oli ihastunut Juuliaan ja tuli pidemmän matkan päästä vierailulle. 

Hoitotäti oli aika ajattelematon, koska otti lauantaina hoitopaikan sviittiin viikoksi hoitoon Juhana kissan. Juulia ei tästä oikein tykännyt ja olikin hirmuisen hermostunut kun makuuhuoneessa elelikin yhtäkkiä joku uusi kaveri. Kissathan oli tietysti erillään toisista, mutta tottahan huomaavat että kulmilla on uusi katti. Kun Juulia tuli meille niin oli oikein hyväntuulinen kissa, mutta näköjään toisin päin ei huumorintaju enää riittänytkään. 

Onneksi kuitenkin vierailun aikana Juulia vähän väläytteli niitä oikeita suloisia puoliaan joten pitkämatkalaisten ei tarvinut pettyä. Niinhän siinä kävi että Juulia lähti omaan kotiin sitten, pääsi 12-vuotiaan kisun kaveriksi omakotitaloon jossa on kissoile oma ulkoilutarha. Luxusta! 

Hoitotäti ei tälläkään kertaa selvinnyt kissan lähdöstä kuivin silmin vaan piti pienet itkut pirauttaa. Kohta varmaan tarvii alkaa varoittamaan etukäteen kissan katsojia etteivät välitä pillittävästä hoitotädistä :) ... no ku ne on niin suloisia ne kisut ja oikeasti olen aina ollut todella onnellinen hyvän kodin löytymisestä, mutta siltihän se ero on aina surullista. Onneksi täällä kotona on oma Misu niin äkkiä se suru unohtuu ja muuttuu vaan suuremmaksi iloksi kun kuulee uudesta kodista hienoja kuulumisia. 

Vaikka Juulia lähtikin niin hoitola ei ole tyhjä vaan täällä Misua viihdyttää Julle, joka onkin melkoinen veijari. Jullesta lisää tarinaa piakoin. 

Tässä postauksessa on jo perinteeksi muodostuneita viimeisen päivän kuvia, napsittu juuri ennen vieraiden tuloa. (en tiiä miks nää nyt on näin huonolaatuisia)






keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Mama muuttaa omaan kotiin




Uusi ihana koti odottaa Mamaa. Hoitotäti kaivaa taas nessut esiin :)

Mama on päässyt meillä ollessaan ihan kokonaan ujoudestaan eroon, on leikkisä ja hellyyden kipeä. Nyt on hyvä aika lähteä uuteen kotiin, sillä pian ei Mama meiltä pois enää pääsisi :) Kun tulin kotiin viikon reissusta viime lauantaina niin Mamasta kyllä näki että ikävä on ollut ja sen jälkeen on ollutkin erityisen hellyyden kipeä ja ystävällinen.  Ihanaa on ollut seurata Maman kehitysta ja hyvällä miellellä voi tyttösen uuteen kotiin antaa. 

Olen laittanut kameran kaapelin jonnekkin niin en pääse lataamaan uudempia kuvia Mamasta, tässä kuitenkin muutama vanhempi otos. Ruokapöydällä on kiva istua ja kiipeilypuussa maistuu unet. 

tiistai 13. elokuuta 2013

Smirren luona kylässä

Armottoman leikin jälkeen hetki huilattiin.
Kissahoitolassa elo on leppoisaa. Mama ja Misu ovat aika hiljaisia tyttöjä joten vauhdin ja vaaratilanteiden toivossa piipahdin katsomassa vanhaa hoitolaistani Smirreä.

Smirren lähtö uuteen kotiin oli kyllä kova pala, mutta Smirren aktiivisuus oli vähän liikaa Misun hermoille joten uuteen kotiin Smirre pääsi. Ja hyvä koti onkin, selvästi näki että Smirre viihtyi hyvin ja oli kun kotonaan. Uusi omistaja oli jo ihan bestis. 

Kun saavuin paikalle niin ensin Smirreä piti rapsutella, haluaisin kuvitella että muisti vielä minut :D Mutta ei tämä vauhtipaikkaus kauaa pysynyt paikallaan, vaan piti päästä testaamaan tuomiani leluhiiriä. Tallessa oli myös meiltä aikoinaan Smirren mukaan lähtenyt lemppari hiirilelu ja se kuulemma vieläkin on ihan ykkönen vaikka muitakin leluja oli tarjolla reilusti. Valokuvia oli vaikea ottaa koska tyyppi ei pysynyt millään paikallaan :)

Smirren reippaasta seurasta saan nauttia taas huomisesta lähtien, sillä Smirre tulee meille viikonloppu hoitoon. Jee! Siitä tarinaa myöhemmin. 

Smirren uusi nimi on muuten Sauron, hoitotädin on vain vaikeaa muistaa ettei Smirre ole enää Smirre :)

Tässä liuta kuvia vaihdikkaasta leikistä. 












perjantai 19. heinäkuuta 2013

Uusi vieras tänään

Kissahoitolassa odotellaan innoissaan uutta hoitolaista. Alunperin meille oli tulossa pentuja, mutta sitten keksittiinkin hyvä ratkaisu kun jo hetken hoidossa ollut Mama Bonita kaipaili uutta hoitopaikkaa. Mama pyöräytti ihanat pennut alkukesästä ja nyt pitäisi pennut vierottaa Mamasta. Siksipä Mama tulee meille ja pennut jää vanhaan hoitopaikkaan odottelemaan kotien löytymistä. 

Tämä on meidän kannalta tosi hyvä järjestely sillä Mama on jo rokotettu, joten Misua ja Mamaa ei tarvitse pitää erillään toisista niin kauaa. Eristys on aina kuitenkin tarpeellinen jotta kissojen hajut ehtivät sekoittua toisiinsa, kissa nimittäin ottaa laumaansa jäsenen hajun perusteella. Uuteen kotiin muuttaminen on kissalle stressi ja sen vanha kissa haistaa hyvin, siksi monesti ensin ollaankin vihaisia koska stressaavaa kissaa ei tahdota laumaan ottaa mukaan. Ajan kanssa kun uusi tulokas rauhoittuu omassa tilassaan ja kissojen hajut sekoittuu niin sitten ollaankin kavereita. Näin se yleensä menee :) 

Mama on hieman ujo ja hiljainen tyttö, Misun kanssa yhteiselo sujuu varmasti hyvin. Smirre oli hieman raisumpi ja hyvin mustasukkainen leluistaan ja ruuasta, joten Misu jäi vähän jalkoihin siinä yhtälössä. Kuitenkin oltiin hyviä kavereita. 

Smirrellekkin kuuluu hyvää  uudessa kodissaan. Poika kotiutuu hyvin. Tässä vielä pari kuvaa Smirrestä. 
Misun kanssa halaillaan

Ja sitten pestään

Smirre odottaa ruokaa. Tämä sohvan kulma on ihan keittokomeron vieressä, joten aina nälkäisenä Smirre odotteli tässä kun laitoin ruokaa lautaselle. 

Välillä pitää levätäkkin

Vaikka yleensä kyllä lelut kiinosti enemmän :)



lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pitkän hiljaisuuden jälkeen hyviä uutisia.

Tovi on vierähtänyt päivitysten välillä. Pienoisia teknisiä onglemia on ollut, kun jouduin luopumaan vanhasta läppäristä. Nytkään en pääse kirjoitukseen kuvia lisäämään, mutta pitää silti tehdä päivitys Smirrestä. Smirre on meillä ollut jo pian kaksi kuukautta ja pojasta on kuoriutunut mahtava kissa. Tämän onneksi on muutkin ymmärtäneet, sillä Smirrelle on uusi koti löytynyt. Hoitotäti kyllä pirauttaa Smirren perään vielä monet itkut sillä niin ehdin Smirreen kiintyä, mutta Smirre löysi kyllä itselleen niin kivan omistajan, että kyllä ne kyyneleet on kuitenkin enimmäkseen ilon kyyneleitä :)

Tämä kesä on erityisen vilkas, kodittomia kissoja on tulossa ikkuinoista ja ovista Rekkujen huostaan. Kissojen kotihoitajia tarvitaan koko ajan, sillä kodittomia on enemmän kun yhdistys voi ottaa hoitoon. Jos koet, että haluaisit ja voisit auttaa kodittomia kissoja, niin täältä ja täältä löytyy lisää tietoa kotihoitajuudesta. Rekku rescuella on myös menossa Loukusta kotiin-kampanja jota voi tukea pienillä lahjoituksilla, siitä lisää tietoa täältä. Tuolta löytyy myös kuvia Rekkujen uusimmasta kohteesta, on aika karua katsottavaa (sivua pitää scrollata hieman alas päin ennen kun postaus löytyy).

Marian pieni kissahoitola jää odottamaan, uutta hoitolaista. Ei taida mennä kovin kauaan ennen kun uusi kisuli  nurkissa taas pyörii ja hoitotätiä ilahduttaa :)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Frans pääsi omaan kotiin


Niin siinä kävi että Frans poika löysi uuden kodin alta aika yksikön. Ei ehtinyt meillä viikkoakaan olla ennen kun varaus oli jo tehty :) 

Totta kai on haikeaa kun hoitolainen lähtee omaan kotiin, mutta samalla niin hienoa ja palkitsevaa. Frans pääsi mahtavaan perheeseen ja saa elellä kunnollisia kissanpäiviä 11-vuotiaan tytön kissana. Ja pakkohan on olla tyytyväinen siihenkin, että meiltä edes yksi kissa pääsi kotiin, eikä kaikki hoitolaiset ei jää meille pysyviksi asukeiksi :) 

Hoitotäti toivottaa Fransille ja Fransin uudelle perheelle hyvää yhteistä elämää :) 

ps. viime viikolla ehdin käydä tutustumassa muualla hoidossa oleviin Milla-mammaan, Pontukseen ja Rölliin. Näistä ihanuuksista laitan kuvia tänne blogiin myöhemmin viikolla.

Tässä vielä viimeiset kuvat, Frans osaa ottaa ilon irti auringosta. 













tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kryyni löysi uuden kodin



Tässä kävi juuri niin klassisesti kun voi vaan käydä. Kryyni sulatti meidän sydämet sillä sekunnilla kun meille saapui, rakkautta ensi silmäyksellä. Joten meillehän tämä ihanuus jää :) Avomies tuumasi jo ensimmäisenä yönä, että "eiköhän pidetä tämä kissa". Hänen piti siis olla meillä se järjen ääni joka pitää minut kurissa :P  Minkäs teet kun Kryyni on niin hurmaava. On todella seurallinen, rapsuttaa saa niin paljon kun jaksaa, oikea kehräysautomaatti. Kun on hetken touhunnut omiaan niin tulee tykö ja tunkee syliin, puskee päällään minun kasvoja ja yleensä alkaa myös nuolemaan. Öisin nukkuu meidän jalkopäässä tai reiden vieressä. Heti kun kääntää kylkeä niin sieltä sängynpäästä nousee pieni pää tarkastamaan että ollaanko hereillä. Ja sitten kipittää nopeasti meidän väliin kiehnäämään, isoon ääneen kehräten. Käy puskemassa ja nuolemassa molempien kasvot ja pienen rapsuttelun jälkeen palaa takaisin jalkopäähän nukkumaan.  Päivisin leikki maistuu, joko yksin jahtaa leluhiirtä tai sitten pyytää heiluttelemaan narulelua jotta saa sitä ajattaa.

Että näin alkoi tämä kissanhoitajan ura :) nyt odotellaan sitten seuraavaa hoitolaista. Kunhan semmoinen meille tupsahtaa niin päivittelen tänne taas tarinaa uudesta kodinetsijästä (joka ei jää meille... ei ei ei).