Vielä nimetön poika tuli hoitoon

Ei ehtinyt kissahoitolassa olla pitkään tyhjää. Frans lähti maanantaina ja jo loppuviikosta tuli kyselyä että joko meille saisi uusi asukas tulla. Taas tuli tuolta maakunnista autolastillinen kissoja kotihoitoon tänne pääkaupunkiseudulle. Mukana oli mm. 11 kissanpentua. 

Meille kuitenkin saapui nuori kolli, iästä ei ole mitään tietoa ja nimeäkään polosella ei ollut. Ilmeisti tovin oli kaveri ehtinyt olla kissatarhalla ja nyt tuli tänne vilkaammille vesille kotia etsimään. Minä päästiin taas kisun häkistä eteisessä hiekkiksen vieressä ja viuhdahdus vaan kävi kun tyyppi pinkoi sohvan alle piiloon. Annettiin jäädä sinne tutustumaan uuteen paikkaan, kunnes huomasin että pakkohan mun on illalla kaivaa kissa esiin jotta matokuurin voin antaa. Mutta mutta... kissa oli hukassa. Etsittiin kaikki paikat (meillä on siis tosi pieni asunto) ja ei vaan kissaa löydy.  Sohvan allahan se viimeksi oli ollut, joten menin sieltä uudelleen tutkailemaan.  Mitään ei näkynnyt, mutta käsikopelolla kun koitin niin tunsin turkin sohvan sisällä! Sohvan pohjassa oli rako mistä kissa oli päässyt sohvan tukirakenteiden sisään tosi ahtaaseen koloon. Eihän sitä millään saanut sieltä pois. Odoteltiin kärsivällisesti tiistaihin asti ja kun ei edeelleenkään kisse tullut itse pois niin pakko oli ottaa vasara käyttöön ja irrottaa sohvasta yksi levy jotta saatiin kissa ulos. Kaveri painui uuteen piiloon naulakon alle. Oli selvästi hermostunut ympäristöstään niin päätettiin vaihtaa Misun ja uuden kissan huoneita, eli uusi kille meni pienempään huoneeseen majailemaan. Siellä on helpompi tutustua uusiin kulmiin. Tämä mestari löysi heti tien sängyn alle kaikkien pahvilaatikoiden taakse, kova homma oli keksiä kaikki sen reitit ja ne tilkitä. Kun kissan vein makuuhuoneeseen niin oli oikein rauhallinen sylissä, eikä yhtään vihainen. Siksipä kokeneemmat hoitajat suositteli, että kissalle annetaan sylihoitoa, eli muutaman kerran päivässä kaivan kissan piilosta syliin ja rapsuttelen sitä ja annan herkkuja. Ihan vaan jotta tottuisi ihmisten seuraan ja syliin. Tämä kaveripa, kaikesta piiloiluistaan huolimatta, oli oikea sylikissa ja aivan iloisesti jäi syliin istumaan kun sitä silittelin. Komeasti kehräsi ja puski kättä ja naamaa. Ei siis niin ujo poika sittenkään. Taitaa olla niin, että tätä kaveria uusi paikka hieman pelottaa, mutta uudet ihmiset ei. Heti tämän jälkeen tulikin sänkyyn viereen nukkumaan. Näyttää siis tosi lupaavalta ja vaikuttaa oikein ihmisrakkaalta kissalta, jolle pitää antaa vain rauhassa aikaa sopeutua uuteen tilaan. Onhan tämä katti tainut olla jo pidemmän ajan kissatarhalla joten saattaahan se avara tila ympärillä äkkiseltään jännätä. 

Lisää tarinaa tästä kaverista myöhemmin. Kunhan päästään tässä tutustumaan kunnolla. Mutta sanotaan vielä se, että onpa jälleen kerran erikoisen näköinen kissa meille tullut. Todella kauniin värinen turkki, pää on minkin värinen, samoin selkä. Jalat, kaula ja maha taas punainen niin kuin ketulla. Tosi  upea.

Tässä kuva eiliseltä kun alettiin kaveraamaan, näin rento oli heti. Lisää kuvia tulee pian blogiin ja tietysti Rekkujen sivuille.

Ei mua ole huumattu vaikka siltä näytänkin. Otan vaan rennosti.